Timo Honkela

Tekoälytutkija, professori Timo Honkela lähestyy asioita ymmärrettävästi ja elämänläheisesti. Hän kertoo Rauhankone-kirjassaan, miten teko­älyä voitaisiin hyödyntää maailmanrauhan tavoittelussa ja konfliktien ehkäisemisessä. Yli 30 vuoden kokemuksensa pohjalta Honkela voi kertoa tekoälyn hyödyntämisestä tavoilla, joita ei ole saatavilla muualla. Puhujana hän on avoin, laaja-alainen ja läsnä.

Rauhankone tulevaisuuden tahdittajana

Syvästi henkilökohtaisessa teoksessaan Timo Honkela hahmottelee idean Rauhankoneesta, joka auttaisi ihmiskuntaa rauhanomaisemman maailman luomisessa. Se on samalla aivosyöpää sairastavan tekoälytutkijan testamentti, jonka myötä hän haluaa avata elämäntyönsä ihmisten tietoon ja eteenpäin kehitettäväksi. Rauhankone perustuu tekoälyyn, koneoppimiseen ja muihin olemassaoleviin ja kehitettäviin välineisiin. Sen perimmäisenä tavoitteena on lisätä ihmisten välistä ymmärrystä, taltuttaa tunnemyrskyjä yhteisöissä ja edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Tekoäly ei ole tieteiselokuvien kaiken tuhoava äärimmäinen paha. Päinvastoin se voi tuoda toivon paremmasta. Rauhankoneiden avulla ihminen voi nousta tietoisen ajattelun rajoitusten yläpuolelle.

Rauhankone on vuosikymmenen tärkein kirja.

Älystä viisauteen

Timo Honkela on esittänyt, että lähestymässä on viisaiden koneiden aika. Ensimmäisen kerran hän nosti tämän aiheen esille jo vuonna 2001, jolloin siihen ei osattu juurikaan kiinnittää huomiota. Kun tekoäly on nykyään kuuma aihe, on syytä kysyä alan näkijältä, mitä voi olla tulossa jatkossa. Honkela kiinnittää huomionsa siihen, että älykkyys ei riitä. Tarvitaan kokonaisvaltaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja joustavuutta suhteessa jatkuvasti muuttuvaan maailmaan. Kestävän menestymisen edellytyksenä on viisaus, pelkkä älykkyys ei riitä. Honkela esittää, mitä viisaiden apuvälineiden kehittäminen edyllyttää.

Timo Honkela: Koneen äly, oppiminen ja viisaus (2001)

Tietotekniikassa siirrytään uuteen aikakauteen

Kun Timo Honkela oli 1980-luvun alkupuolella nuori tietojärjestelmätieteen opiskelija, relaatiotietokannat olivat tulossa käyttöön. Monet muutkin tietotekniikan ja -järjestelmien perusratkaisut ovat peräisin menneiltä vuosikymmeniltä. Honkela esittää 1990-luvun alusta alkaneen oma neuroverkkotutkimuksen ja niiden soveltamisen pohjalta hyvinkin hätkähdyttäviä näkemyksiä siitä, miten tietekniikan ala voi muuttua ja kehittyä. Hän esittää radikaaeja näkemyksiä siitä, kuinka monet tietojenkäsittelyn perusvälineet kuten relaatiotietokannat ovat siirtymässä syrjään vanhentuneina tai vähentäänkin jäämässä “apupojan rooliin”.

Honkela on valittu Helsingin yliopiston digitaalisten aineistojen tutkimuksen professoriksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin digiloikasta

Koneoppiminen on muuttamassa käytäntöjä, joilla sairauksien diagnostisointia ja hoitoa lähestytään. Professori Timo Honkelalla ei ainoastaan ole kokemusta rankasta syöpäsairaudesta toipumisesta takaisin työelämään vaan hänellä on myös laaja-alainen näkemys siitä, miten koneoppimisella, hahmontunnistuksella ja modernilla kieliteknologialla voidaan edistää terveydenhuoltoa. Keskeistä on ihmisten aito palveleminen, tehokkaasti ja kustannustehokkaasti. Honkela esittää suuntaviivoja sille, miten fyysisten, mielenterveydellisten ja sosiaalialan haasteita voidaan lähestyä olennaisesti paremmin kuin aiemmin.

“Olen kiitollinen aivokasvaimelleni” (2017)

Oikeuden ja kohtuuden tietotekniikkaa

Yhteiskuntien tila heilahtelee monien kansalaisten mielestä kovin huolestuttavalla tavalla. Toisaalta monet peräänkuuluttavat sääntöjen purkamista ja vapauden lisäämistä yksilöille ja yrityksille. Timo Honkela kertoo siitä, kuinka kokemukset sääntöpohjaisen tekoälyn kehittämisestä ja osittaisesta epäonnistumisesta on antanut ymmärrystä, jota voidaan hyödyntää hallinnon ja päätöksenteon puitteiden jalostamisessa. Oli sitten kyseessä yritys, toimiala, kunta, maakunta, valtio tai Euroopan Unioni, Honkelan monialaisia näkemyksiä kannattaa kuunnella tarkasti.

Mitä oikein tarkoitamme vaikkapa onnellisuudella, oikeudenmukaisuudella ja tehokkuudella?

Timo Honkela

Ehkä tärkeintä tekoälyssä on, että se opettaa meille sen kuinka älykkäitä me ihmiset olemme.

Timo Honkela

Timon Rauhankone on laaja-alainen ja monitieteellinen, rauhaa rakastava, rohkea ja hyväsydäminen, ennakkoluuloton ja kekseliäs, tulevaisuuteen katsova ja kunnianhimoinen konsepti.

Tapio Vailahti

Pekka Haavisto, the president of the European Institute of Peace and a Finnish parliamentarian with a background in mediation, is impressed by Honkela’s idea.

Al Jazeera

#TEKOÄLY
#RAUHANKONE
#KONEOPPIMINEN
#HAHMONTUNNISTUS
#KIELITEKNOLOGIA
#TIETOJENKÄSITTELY
#DIGITALISAATIO
#KULTTUURIEVOLUUTIO
#MAAILMANPOLITIIKKA

Lähetä viesti Timolle