Emilia Lahti

Emilia Lahti on tohtorikoulutettava, kansainvälinen keynotepuhuja ja sosiaaliaktivisti, jonka työn ytimessä on sisun käsite. Emilia kohtaa ihmiset sydämen tasolla ja on pitänyt rohkeuden ja positiivisen psykologian teemoihin liittyviä puheita mm. Stanfordin yliopiston, TEDx:n, Singularity yliopiston ja Facebookin tilaisuuksissa.
Emilia Lahti on kansainvälinen puhuja ja aktivisti lempeämmän tulevaisuuden puolesta. Hän on yksi Euroopan ensimmäisistä sovelletun positiivisen psykologian maistereista, jonka ohjaajina toimivat mm. Martin Seligman ja Angela Duckworth. Vuonna 2012 Pennsylvanian yliopistossa alkanut työ sisun ympärillä on jatkunut Aalto-yliopistossa nyt loppusuoralla olevan väitöskirjan muodossa.
Emilia Lahti on puhunut mm. Stanfordin yliopiston, TEDx:n, Singularity yliopiston, Accenturen ja Facebookin tilaisuuksissa ja hänen työstään ovat kirjoittaneet Business Insider, The New Yorker ja Forbes. Vuonna 2015 hänet valittiin tuhansien hakijoiden joukosta Singularity Universityn koulutusohjelmaan NASA:n kampukselle Piilaaksoon, jonka ytimessä on teknologian käyttäminen yhteiskunnan merkittävien ongelmien ratkaisemiseen. Vuonna 2017 Emilia Lahti oli yksi Nuorkauppakamarin valitsemasta kolmesta vuoden nuoresta menestyjästä
Emilia Lahti: “Sisu – vastoinkäymiset voitoiksi”, TEDxTurku, 2014

Sisu

Sisu ilmiönä viittaa siihen moniulotteiseen prosessiin, jonka kautta yksilöt ja yhteisöt kurottautuvat yli oletettujen voimavarojensa ja selviävät äärimmäisistä haasteista. Sisu ei ole kuitenkaan vain määrällinen ilmiö vaan myös laadullinen. Sisukkuus voi olla kohottavaa tai rikkovaa ja rakentava dialogi sisukkuuden ympärillä vaatii reflektiota siitä miten ja mitä päämääriä varten käytämme sisukkuutta.
Sisukkuus on kognitiivista tahtomista syvempi lujuuden ulottuvuus, jonka kutsuminen esiin syntyy parhaimmillaan yksilöiden toisilleen luoman psykologisen turvallisuuden kautta. Laajemmalla tasolla yhteisöjen kyky mahdollistaa sydämen sisun eli kehollisen rohkeuden ilmentyminen on oleellinen osa positiivista muutosta.
Hyvä uutinen on, että meissä jokaisessa on sisäänrakennettuna kyky avata toisillemme ja itsellemme ovi tuohon sisäiseen voimaan. Olemme osallisia ja samalla vastuussa myönteisenä toteutuvan sisun tarinan kirjoittamisesta.

Myötätunto ja henkilökohtainen johtajuus

Emilian perustaman Sisu not Silence -kampanjan tavoitteena on murtaa hiljaisuus lähisuhdeväkivallan ympärillä ja edesauttaa positiivista yhteiskunnallista muutosta kutsumalla yhteisöjä luomaan aktiivisen myötätunnon. Kampanjan tiimoilta Emilia toteutti alkuvuodesta 2018 pitkäaikaisen visionsa täyden matkan Ironman-triatlonista ja 50 päivän mittaisesta pääosin juosten tapahtuneesta matkasta Uuden-Seelannin halki.

Laittamalla itsenä likoon tilanteissa, joissa piilee epäonnistumisen mahdollisuus hän haluaa kannustaa ihmisiä kaikkialla toteuttamaan unelmiaan ja iloitsemaan matkan ihmeellisyydestä lopputuloksesta liikaa välittämättä. Emilian olemassaolon päämäärä on toimia inhimillisen lämmön katalyyttina, ja siten rakentaa siltoja tämän hetken ja mahdollisten kukoistavien tulevaisuuksien välille. “How you do anything, you do everything” on Emilian motto ja hänen sydämensä halu on pyrkiä olemaan täysillä rakkaudessa läsnä rakkaudella niin lavalla tuhansien ihmisten edessä kun kahdenvälisissä kohtaamisissa.

I provide a range of presentation types, from short 20 minute sessions to more in-depth 1-2 hour talks and all-day workshops that are specifically curated to match the needs of your organization.

#sisu

#muutos­rohkeus

#myötä­tunto

#henkilö­kohtainen­johtajuus

Emilian karisma on rohkeudellista vilpittömyyttä ja päättäväisyyttä positiivisen puolesta. Esa Saarinen

filosofi, kirjailija

Emilia on ihana, lämmin ja välittävä ihminen kera superälykkyyden. Ymmärrän nyt hyvin miksi hän on niin kysytty luennoitsija ympäri maailman. Robert Easton

CEO, Accenture Australia/New Zealand

Emilia on niin sinnikäs ja sisukas kuin ihminen voi olla. Kaiken tuon tahdonvoiman lisäksi hänellä on kuitenkin sydäntä, huumoria ja älyä. Ihailen hänen työtään sisun parissa yhtä paljon kuin sitä, miten hän elää elämäänsä. Angela Duckworth

MacArthur Fellow, Psykologian professori, Pennsylvanian yliopisto

Emilia on myönteisyyden ja älykkyyden lempeä auringonsäde. Intohimoinen tutkija ja vaikuttaja, jonka työ kantaa pitkälle maailmaan ja ihmisten sydämiin. Emma Seppälä

tutkimusjohtaja, Stanfordin yliopisto

Lähetä viesti Emilialle