Tom Laine

Tom Laine on johtavia LinkedIn-asiantuntijoita sekä sosiaalisen median rekrytoinnin kouluttaja

Tom Laine on sosiaalisen median ammattikäytön asiantuntija ja hänet tunnetaan yhtenä Euroopan johtavista LinkedIn-asiantuntijoista ja somerekrytoinnin edelläkävijöistä. Hän on toiminut somerekrytoijana Suomessa ja Englannissa useissa alan yrityksissä, aikanaan Englannissa hyödyntäen systemaattisesti sosiaalista mediaa työssään ensimmäisten rekrytoijien joukossa Euroopassa. Lisäksi Tom on vastannut Oraclen kumppanimarkkinointikampanjoista Suomessa ja Ruotsissa, ja perustanut Pohjoismaiden enimmäisen sosiaalisen median toimintatapoihin erikoistuneen rekrytointialan yrityksen (BI-IT Solutions Oy, joka on myyty edelleen VMP Groupille 2011).

Tom Laine on julkaissut useita sosiaalisen median kirjoja ovat mm. ”Sosiaalisen median työkalut osaamisyhteisön kehittämisessä” (2011), ”Suhteellinen Rekrytointiteoria” (MIF 2012), ”Työnhakuopas” (Talentum 2014), sekä ”Henkilöbrändi” (Alma Media 2017). Lisäksi hän on julkaissut ilmaisen LinkedIn Megaoppaan

Tom on toiminut sosiaalisen median parissa vuodesta 1999, jolloin hän perusti ensimmäisen yhteisöjen hyödyntämiseen keskittyneen startup-yrityksensä. Tänä päivänä Tom kouluttaa Suomen lisäksi aktiivisesti Euroopassa, Venäjällä, Ukrainassa, ja Lähi-Idässä. Tom on myös Suomen verkostoitunein henkilö LinkedInissä.

During the challenging times in working life we had excellent opportunity to have Tom to train our personnel. We got updated information about recruiting and head hunting via social media. We got tools how to improve our profiles and get our know-how more visible. Tom is a trainer who keeps things simple enough and encourages the audience to learn by doing. His personality and the content of the training were much liked and I am pleased to recommend him to any companies or communities.

Katja Huiko

UPM Sales Oy

“Best workplace ever” – Tom Laineen puhe TEDx Turku -tilaisuudessa v. 2017

Tom Laine on tehnyt erinomaista yhteistyötä valmennushankkeissamme Aalto-yliopiston Perustieteiden tohtorikoulutettavien kanssa useampaan otteeseen. Olemme rakentaneet valmennuskonseptin, jolla tuetaan valmistuvien tohtorikoulutettavien työelämään sijoittumista. Tom Laineen ote kouluttajana sosiaalisen median työnhakuun ja ammattimaiseen profiloitumiseen on innostava ja asiantunteva, käytännönläheinen antaen hyödyllisiä valmiuksia opiskelijoillemme. Sisällöllisesti valmennukset ovat olleet monipuolisia ja tämä on ollut selkeästi valmennusta, jolla on vaikuttavuutta! Tom tuottaa merkittävää lisäarvoa valmentamalla ajankohtaisista aiheista, oivalluttamalla osallistujia sekä aktivoimalla nykyaikaisten työkalujen hyödyntämiseen. Olemme saaneet hyvää palautetta osallistujiltamme ja Tom on ollut meillä toivottu ja paljon kiitetty kouluttaja! Omassa työssäni henkilöstöpalveluissa näen Tomin valmennusten vaikutuksia myönteisellä tavalla, valmistuneiden tohtorien sijoittuessa työelämään tai löytäessä uusia uramahdollisuuksia.

Janna Ahtiainen

HR-asiantuntija, Aalto-yliopisto

I attended LinkedIn training conducted by Tom Laine in Moscow in 2014. Friendly atmosphere, logical structure of conversation, actual examples and cases made the training very useful and applied in practice. Social media recruiting as well as LinkedIn itself are constantly developing so I’m sure that Tom’s knowledge will be relevant and helpful.

Maria Muratova

CRM Manager, Antal Russia

PUHEENAIHE-OTSIKOITA

Asiantuntijan henkilöbrändi myynnin välineenä

Linkedin Social Selling

Linkedin tehokäyttö

Paras työpaikka ikinä – tulevaisuuden voittavan organisaation anatomia

Rekrytointi somessa

Tulevaisuuden työ

Työnantajamielikuvan luonti ja mittaaminen

#some

#linkedin

#henkilöbrändi

Lähetä viesti Tomille