Marja-Liisa Manka

Työkykyguru Marja-Liisa Manka puhuu työhyvinvoinnista ja tunnetaan myös räppäävänä dosenttina.

Marja-Liisa Manka on Suomen tunnetuimpia työhyvinvoinnin asiantuntijoita. Hän on mm. työskennellyt Tampereen yliopistossa alan professorina yli 10 vuotta sekä toiminut työhyvinvoinnin johtamisen dosenttina.Vuonna 2015 hän siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi jo v. 2000 perustamaansa yritykseen, jota piti sivutoimisesti yllä yliopistossa ollessaan. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2017 täytettyään 65 vuotta. Hän on opettanut ja tutkinut työhyvinvointia. Tällä hetkellä aktiivinen kolumnisti ja sosiaalisen median keskustelija pohtii, miten voisi edelleen vaikuttaa, koska se tekee eläkkeellä olostakin merkityksellisen. Marja-Liisa Manka on myös tietokirjailija, hänen viimeisimmät kirjansa ovat Stressikirja – mistä virtaa (2015) ja yhdessä Marjut Mankan kanssa kirjoitettu Työhyvinvointi (2016).

Stressi – kun työkykyguru uupui itse

– Stressi on hyvä apulainen, mutta huono isäntä. Se saa toimimaan, mutta jos se jää päälle, se on kohtalokasta aikaansaamiselle ja terveydelle, Marja-Liisa Manka tiivistää. Parhaimmillaan stressi voi saada meidät liikkeelle ja innostaa huippusuoritukseen, Manka arvioi.

EHDOTUKSIA PUHEENAIHEIKSI

Työhyvinvointi

Työpaikkakiusaaminen

Stressi – mistä virtaa?

Työkyky

#työhyvinvointi

#työkyky

#stressi

LÄHETÄ TARJOUSPYYNTÖ MARJA-LIISALLE